HYMY ry YLEISTÄ

HYMY ry Elomessuilla 2012

Hymy ry on perustettu 1997 yhdistämällä Hämeenlinnan seudulla toimivat neurologiset vammaisyhdistykset saman nimen alle. Pienten yhdistysten oli vaikea saada yksinään näkyvyyttä ja monet jäsenet kuuluivat jo valmiiksi useisiin näihin yhdistyksiin. Yhdistämällä yhdistykset jäsenmäärä moninkertaistui sekä jäsenien voimavarat saatiin paremmin yhteiseen käyttöön. Yhteistyöllä eteenpäin.

Tänä päivänä yhdistykseen kuuluu noin 130 jäsenperhettä, joissa on eriasteisia neurologisia kommunikaatiohäiriöitä lapsilla, nuorilla tai aikuisilla. Kuten muissakin yhdistyksissä aktiivisten toimijoiden määrä on vain murto-osa jäsenistöstä. Toivomme jäsenien löytävän arjen kiireen keskellä aikaa edes joskus osallistua yhdistyksen järjestämään tilaisuuteen. Yhdessä tehden mieli virkistyy!

Hymy ry pyrkii järjestämään jäsenilleen erilaista toimintaa vertaistuki-illoista retkiin sekä erilaisiin koulutuksiin. Vertaistuki-illat ovat ilmaisia, mutta muuta toimintaa järjestetään omakustannehintaan eli kustannukset pyritään kattamaan pienillä osallistumismaksuilla. Tapahtumista tiedotetaan yhdistyksen verkkosivujen etusivulla.

Tervetuloa mukaan iloiseen joukkoon!